Tea

Tea

Tea Marika Hiilloste (s. 31. lokakuuta 1982 Hollola) on suomalainen laulaja ja juontaja. Hän oli Popstars 2 -kilpailusta kootun Jane -yhtyeen jäsen[1]. Ennen Janea hän oli ollut mukana eri yhtyeissä, opiskellut klassista laulua sekä keikkaillut muun muassa tamperelaisen sambakoulu União da Roseiran solistina. Jane ilmoitti hajoamisestaan kotisivuillaan 2. huhtikuuta 2007. Hiilloste toimii myös MTV3:n lasten musiikkiohjelman Kids Top 20:n ja Sub Juniori -televisiokanavan juontajana.Hiilloste solmi levytyssopimuksen keväällä 2007 levy-yhtiö EMI:n kanssa. Hänen ensimmäinen singlensä Tytöt tykkää ilmestyi kesäkuussa 2007. Kappale voitti The Voicen järjestämän Kesähitti 2007 -äänestyksen ja oli Suomen virallisen singlelistan kärjessä neljä viikkoa (30-33/2007). Suomen virallisella latauslistalla kappale nousi toiselle sijalle. Tytöt tykkää -single myi tammikuussa 2008 kultaa eli yli 10 000 kappaletta.Hiillosteen debyyttialbumi Tytöt tykkää ilmestyi digitaalisesti 1. elokuuta ja fyysisesti 8. elokuuta 2007. Albumi kävi korkeimmillaan Suomen virallisen listan toisella sijalla ja pysyi sijalla kaksi viikkoa. Hiilloste aloitti albumin myötä esiintymiskiertueen ympäri Suomea. Marraskuussa hän julkaisi vuoden 2008 ihailijakalenterinsa, joka on lanseerattu yhdessä EMI:n ja Poko Rekordsin kanssa. Joulukuussa 2007 Hiillosteelta ilmestyi radiosoittoon joululaulu Tontut tykkää, joka on mukaelma Tytöt tykkää -kappaleesta.Hiillosteen toinen studioalbumi Hey C'mon! julkaistiin 8. lokakuuta 2008. Levyltä julkaistu lla singlellä C'mon C'mon laulaa myös Remu Aaltonen.Hiilloste asuu Helsingissä. Hän on valmistunut terveydenhoitajaksi ja sairaanhoitajaksi Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulusta keväällä 2008. Hiilloste aloitti kemian opinnot Jyväskylän yliopistossa matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 2009.

Tea最好听的歌